Aikamme on ennennäkemätön mahdollisuus

02.11.2022

Astrologit ja tietäjät näkevät maailman muutosprosessin ennalta ja kaukaa, aistivat sen vuosituhansien saatossa sykleistä rakentuvana kosmisena kehityksenä. Mystikot pystyvät tulkitsemaan tämän mystisen spiraalin eri vaiheita, helpottaakseen tulkinnoillaan ihmisten tuskaa spiraalin tehdessä jyrkkää mutkaa kohti uutta, suotuisampaa vaihetta. Astrologit lisäävät ymmärrystä. Kärsimystä yksikään mystikko ei kuitenkaan voi poistaa. Ihmisinä olemme jokainen velvoitettuja osallistumaan tähän kollektiiviseen värähtelyjen kohottamiseen. Olemme luotuja samasta kosmisesta aineesta kuin massiiviset kosmiset taivaankappaleet, jotka energioillaan säätelevät mystistä Pyhää Järjestystä - Luomakuntaamme.

Tulkinnoissa ihmiset usein hädissään kysyvät, koska tämä osaltani loppuu? Vastaus on: avaa silmäsi - kun kaikki näkemäsi loppuu, myös tämä loppuu. Sinus olemisesi osana Luomakuntaa ei kuitenkaan lopu koskaan. Se muuttaa muotoaan aineessa ja aineettomassa kyllä, niin kuin tapahtuu nytkin, tunnetko? Sinä valitset, vastustatko vai suostutko. Luuletko, että edes kaikki astrologin neuvot tai taikavoimat yhdessä saisivat aikaan muuta kuin Jumalan tahdon? Roomalainen filosofi Seneca, Neron neuvonantaja lausui jotenkin näin: Kohtalo johdattaa niitä, jotka tahtovat ja raahaa perässä niitä, jotka eivät tahdo. Katson transiittilistaa ja näen ainoastaan sen, mitä planeetat energioineen, nekin Jumalallisessa kosmisessa ohjauksessa, tahtovat herättää ihmisessä juuri tässä ajassa, mistä luopua, mitä kutsua elämään, mille antaa huomiota, mitä jättää säälittä taakse. Vastustamalla kosmista järjestystä saat aikaan rajua kärsimystä. Antautumalla Sielusi tiedolle, osallistut luomistyöhön.

Ehkä eniten hämmennystä ja pahan olon tunnetta huomaan aiheutuvan siitä, että emme tunne kuuluvamme mihinkään. Ei löydy luontevaa paikkaa olla, kotiasiat, kuten myös ihan konkreettisesti koti, on hyvin epävarma käsite todella monelle ihmiselle juuri nyt. Katso, mitä maailmassa tapahtuu, sillä prosessi on kollektiivinen eikä kukaan näin voi jättäytyä sen ulkopuolelle. Pakistanissa tulvat veivät koteja miljoonilta ihmisiltä, konfliktit ympäri maailmaa tuhoavat päivittäin vielä enemmän. Asumiskustannusten ennennäkemätön nousu kotimaassamme, joka ei ole perusteltavissa millään järjen logiikalla, kärjistää pian tilanteen käsinkosketeltavaksi ja sydäntä särkeväksi näyksi. Olen nähnyt tulkinnoissa ja ihan omassakin tilanteessa, että on todella hankalaa olla kotona siellä, mihin enää ei tunne kuuluvansa. Itsekin olen tullut kasvotusten sen tilanteen kanssa, että enää en voi huijata itseäni, perustelemalla järjellä ja käytännön asioilla, missä minun on hyvä olla.




 Meidän jokaisen on löydettävä paikkamme sydämen ääntä kuunnellen ja ehdoitta kunnioittaen. Konkreettinen koti ja oikea paikka, missä on hyvä olla, on todella tärkeä - silloin on ihmisellä rauha osallistua myös luomistyöhön. Rauha ja tyytyväisyys täytyy vaan ensin löytää omasta sydämestään, rakentamalla luottamussuhdetta omaan sisimpään ja omaan korkeampaan tietoisuuteen kuuntelemalla tunteita ja katsomalla omia tuntemuksiaan rakkaudella ja ymmärryksellä, hyväksyvästi ja lempeästi. Vasta sitten konkretia muotoutuu vastaamaan sisäistä olotilaa.


Jokainen ihmiselämä konkreettisessa maailmassa on mikrokosmos. Jokainen sielu on oman Universuminsa Luoja, joka luo ja toimii universaaleja lakia kunnioittaen ja näitä lakia avukseen käyttäen. Elämme hyvin erityistä aikaa, jossa on haasteensa, mutta myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia vaikuttaa oman mikrokosmoksen uudelleenjärjestämiseen. Unohdetaan aggressiivisuus, viha, itsekeskeisyys. Nyt on aika, jolloin tarvitaan lempeyttä, ymmärrystä itseään ja muita kohtaan. Me tahdomme yhdistyä maailmanperheeksi, on synteesin aika. Myllerryksessä yhdistyvät perheet aivan uuteen järjestykseen, muodostuu uusia heimoja, kansakuntia. Ihmisiä yhdistää uudessa maailmassa Henki, tunne yhteenkuuluvuudesta ja sukulaisuudesta riippumatta heidän taustoistaan. Löydämme omiemme luo.


Tämä aika herättelee henkiin ja uuteen arvostukseen naisellisia piirteitä, jotka ovat olleet kauan aliarvostettuja ja vähäteltyjä, kuten lempeys, sydämen viisaus, huolenpito, intuitioon luottaminen, vieraanvaraisuus, tunteikkuus. Näinä vaikeina aikoina tulee kannustaa hereille juuri näitä ihmiselämää suojelevia ja ravitsevia ominaisuuksia. Maskuliiniset piirteet taas ilmenevät muun muassa Korkeimman manifestaatiossa, rakkauden ja yhteisön suojelemisessa ja kunnioituksessa, Korkeimman palvelemisessa. Maskuliininen Mars -prinsiippi aina kysyy tekemisen motiivia: onko teon motiivi Pyhän Hengen siunaama, sielun kasvun mukainen ja sekä omaa sielunkehitystä tukeva, että lähimmäisen rakkautta suojeleva.

Kuin lintu tarvitsee molempia siipiään lentääkseen, niin myös ihminen omassa elämässään, mikrokosmoksessaan tarvitsee sekä feminiinistä että maskuliinista voimaa. Myös yhteiskunta etsii nyt vaikeuksissa toista siipeään, feminiinistä sydämen ja rakkauden voimaa. Tällä tavoin yhdistetään dynaamisuus, älykkyys ja voima sydämen viisauteen, huolenpitoon ja tunneälyyn. Molempia tarvitaan maailman ongelmien ratkaisemiseksi, jotta tuhoava voima käännettään luomiseksi, luonnon kanssa yhdeksi.

Tulevaisuutta ei siis kannata murehtia ja pelätä nyt, katso valoisaa puolta ja kuuntele sydäntäsi. Muutokseen sisältyy aina kaaos ja kaaoksessa syntyy uusi järjestys, joka tuo harmoniaa sinunkin elämääsi ja koituu lopuksi kaikkien parhaaksi. Feminiinisillä ominaisuuksilla on tässä muutoksessa keskeinen sija. Niitä tulee vahvistaa ja vaalia. Feminiininen prinsiippi on nousemassa, jotta voimme levittää molemmat siipemme ja lentää, tunnustellen ilmojen virtausta ja tekemällä yhdessä päätöksiä Pyhän Hengen motiivia noudattaen, sielun kehityksen ja niin myös maailman sielun korkeimmaksi hyväksi. Olemme yhtä. Tekemällä kunnialla oman osasi, autat parhaiten kaikkia.

- Evgenia Nyyssölä