Chiron avaa uuden ulottuvuuden

Chiron parantaa sisäisen haavan ja antaa rakennusluvan uudelle todellisuudelle.
Chiron näyttää, missä voit yksinkertaisesti päästää irti ja vapautua. Mutta haava on syvällä alitajunnassa, se kaikuu menneistä elämistä ja vaikeroi hiljaista kipua läpi elämäsi, taustaäänenä, jota ei voi olla kuulematta. Se on suvun historiassa sekä menneiden elämien traumakokemus ja se on iso osa sinua, se osa, joka ohjaa Sinut oikealle polulle, juuri Sinun polullesi.
Chiron astrologisella kartalla ei ole pelkästään kipupiste tai haava. Chiron on se kohta, jossa ihminen jo tunnistaa, että kaikki ei ole hyvin, jokin mättää, mutta silti jatkaa toimintaansa vanhan skenaarion mukaan. Chiron on silta automaattisen ohjelmoinnin ja tietoisen elämän välillä. Kivun kautta aktivoituu satuttava muisto kehossa ja ihminen pystyy reagoimaan joko kehon kokemuksesta, väistämällä kipua, jolloin skenaario toistuu – tai sitten valitsemalla paranemisen tien tietoisen toiminnan kautta.
Chironin sijainti astrologisella kartalla paljastaa ne elämämme osa-alueet, joissa on suuri kiusaus sanoa, että "Kyllä minä sen tiedän, olen oppinut". Ihminen tiedostaa, että näin ei enää käy, en tule toistamaan samaa virhettä, en tule reagoimaan enää samalla tavalla – mutta silti teemaan palataan uudelleen ja uudelleen.
Chiron näyttää, missä voit yksinkertaisesti päästää irti ja vapautua. Mutta haava on syvällä alitajunnassa, se kaikuu menneistä elämistä ja vaikeroi hiljaista kipua läpi elämäsi, taustaäänenä, jota ei voi olla kuulematta. Se on suvun historiassa sekä menneiden elämien traumakokemus ja se on iso osa sinua, se osa, joka ohjaa Sinut oikealle polulle, juuri Sinun polullesi.
Esimerkiksi Chiron 7. huoneessa saa aikaan sen tunteen, että parisuhde haavoittaa ja saa kärsimään, se on mustasukkaisuuden sävyttämä tai riippuvuuden varjostama. Saatat valita kumppanin, joka ei pysty olemaan riittävän läsnä tai päinvastoin, ei anna tilaa Sinulle. Jos Chiron on 3. huoneessa, kommunikointi sisarusten kanssa voi olla kuormittavaa. Haluaisit sanoa asioita ääneen, mutta ääni ei vaan tottele. Haluaisit puhua, kirjoittaa tai ilmaista itseäsi, mutta on niin vaikea löytää sanoja ja tavoittaa ihmisiä, jotka kuulevat. Jos Chiron on hankalassa aspektissa Kuulle, saatat päättää huolehtia omista tunteistasi ja tarpeistasi, kunnes huomaat, että palvelet vaan muita ja itse jäät tyhjin käsin.
Tietoisuus kuiskaa, näin ei voi jatkua, mutta kehon muisto sanoo, että tämä on ainoa keino jäädä eloon. Sen tietää keho, mutta keho on muutakin kuin haava ja ikävä muisto menneestä. Keho on myös valtava voimavara ja Sinulla on tässä elämässä mahdollisuus muuttaa skenaario ja kirjoittaa tarinasi uusiksi, antaa myös kauttasi jatkuvalle suvulle mahdollisuuden astua uuteen, parempaan ulottuvuuteen ja kauniimpaan skenaarioon.
Chiron on siis rakennuslupa uudelle todellisuudelle. Se ei usko affirmaatiota eikä manifestointia, mutta se uskoo sielua, joka on tunnistanut uuden totuuden, hiljaa suostunut luopumaan vanhasta haavasta ja alkanut kivi kerrallaan luoda uutta arkkitehtuuria, pyhää geometriaa. Chiron voi toteuttaa tämän elämänmittaisen urakan erittäin hienolla menestyksellä. Mutta se tarvitsee avukseen Auringon ja Kuun voimia, eli aspekteja persoonallisille planeetoille, jotka auttavat yhdistämään alitajuisen ja tietoisen harmoniaksi.
Päämäärä siis ei ole poistaa kipu, vaan suostutella itsensä tekemään joka kerta tietoisen valinnan terveemmän skenaarion hyväksi. Älä siis usko illuusioita äläkä lähde itsepetoksen polulle, älä seuraa reaktioita vaan tee tietoinen valinta. Kun tuntuu, että ymmärrys on, mutta keho ei vaan suostu, on todennäköisesti asialla Chiron, joka suojelee omaa haavaansa, jota kuuluisa tietäjä ei onnistunut hoitamaan itseltään, vaikka on nostanut kuolinvuoteelta muita samassa tilanteessa olevia.
Olet siis rohkeuden ja kasvun polulla, uskalla katsoa skenaariota laserkatseella ja antaa tilaa ja myötätuntoa itsellesi, joka on käynyt rankan kokemuksen läpi tässä elämässä taikka edellisissä inkarnaatioissa tai sitten suvussa toistuvissa tarinoissa. Tuo kokemuksesi itsellesi näkyväksi, kuuluvaksi ja uskalla tuntea tunteet, joista ei saanut edes puhua. Sen jälkeen anna tilaa myös uudelle skenaariolle, näe itsesi toisenlaisena – valovoimaisena, rohkeana, hiljaisena, tietäjänä tai edelläkävijänä. Luo päivä päivältä uskoa, että vanha skenaario ei ole tuomio, vaikka se joskus on mahdollistanut Sinulle eloonjäämisen tai vastaavasti maksanut Sinulle hengen ja elämän. Usko itseesi, sillä päivä päivältä, solu solulta voit rakentaa itsesi uudelleen, sellaiseksi, joka tyydyttää Sinun sisäistä tarvetta olla ehjä, terve, onnellinen ja rakastettu.