Tie rakkauteen

Niin kauan kuin luot parisuhdetta - luot illuusiota, jolla ei ole juuri mitään tekemistä sen ihmisen kanssa, jota kutsut omaksi kumppaniksesi. Kuulostaa riisuvalta, mutta rakkaus alkaa siellä, missä illuusio päättyy. Rakkaus kysyy kykyä katsoa, ihmetellä ja hyväksyä sen mitä havaitsee, ilman että haluaa muuttaa tai tulkita IHMISTÄ oman vision siltana taikka sen täyttymyksenä. 

Vuosikausia vietin sellaisessa harhakuvitelmassa, että jos mieheni kasvaisi enemmän läsnäolevaksi, olisi valmiimpi kohtaamaan ja keskustelemaan, sitoutuisi enemmän yhteisiin visioihin ja alkaisi menestyä, hoitaisi asiansa paremmin, kaikki olisi kohdallaan ja avioliittomme kukoistaisi kuin keväinen kirsikkapuutarha tai viljapellot elokuun kuutamoilla. Ajattelin, että jos hän ei ole valmis, niin minun on sitten päästettävä irti toivosta ja lähdettävä toteuttamaan omaa elämää omilla ehdoillani. Kunnes viime talvena kolmen kuukauden totaalinen kommunikoinnin katkeaminen aivan syvimpään hiljaisuuteen asti muutti kaiken minussa. Hiljaisuus samojen seinien sisällä, ilman pienintäkään kohtaamisen mahdollisuutta oli kuin elämä peilisalissa, jossa toiselle puolelle näkyvää todellisuutta ei ole pääsyä - pelkkä näköyhteys. Eikä se ollut tahallista mykkäkoulua. Sanoja ei vaan enää tullut, ei lausettakaan, ei edes ajatusta toisen ollessa fyysisesti paikalla. Ei mitään. 

Tyhjyys.

Kammottava tyhjyys ei salli edes pakenemista, ei siirtymistä johonkin muualle, ei mitään, millä saisi ajan kulumaan ja asiat virtaamaan. Ei ainuttakaan rakoa, puhumattakaan ovesta, josta pääsisi pois. Ainoa vaihtoehto on kohdata omat tunteet, antaa niille nimet ja kasvot ja sen jälkeen hyväksyä kaiken osaksi omaa tarinaa. Tarinaa, jonka on luonut omin käsin, omin sanoin ja omin ajatuksin, jotka ovat olleet totta joskus, mutta enää eivät ole. 

Sitten hän lähti pois kymmenen päivän matkalle - hän ei ollut luopunut hetkeksikään rakkaudestamme ja perheestämme. Vaan hän antoi minulle tilan, sen minkä ottamiseen minun resurssini ei siinä kohtaa millään riittänyt. Olin täysin varma, että hänen ollessaan poissa olisin kerännyt sen verran ruumiinvoimia, että olisin pystynyt lähtemään omaan paikkaan ja vapauteen heti kun hän olisi takaisin Suomessa.

Vapaus. Tämä on se asia joka esti minua antautumasta rakkaudelle. Harhakuva siitä, että on olemassa vapautta, joka on vain minua ja luovuuttani varten. Harhakuvitelma siitä, että joku toinen ihminen voi olla esteenä vapaudelle teki minut onnettomaksi omassa parisuhteessani. Tajusin sen, ettei hän, eikä kukaan muukaan voi, ei kerta kaikkiaan voi olla esteenä vapaudelle sen enempää kuin ehtona sille. Olin luonut oletuksen, vision siitä että hän olisi minulle mies, puoliso, joka luo elämääni puitteet, jossa voin olla joku, joka toteuttaa itseään tietyllä tavalla, tiettyjä päämääriä varten. Sitten suutuin siitä, että hän ei ollutkaan sitoutunut niihin visioihin - ei tietenkään, koska minähän ne olin luonut. Yksinoikeudella! Vision meistä, hänestä, kodistamme, menestyksestä - voi jatkaa...

Todellinen rakkaus saa alkunsa pettymyksestä. Niin kauan kun olet rakastunut, katsot toista ihmistä kuin unelmaa - rakennat parisuhdetta oman illuusiosi kanssa. Rakkaus on sokea, sanotaan. Se on totta, kun rakastat omaa illuusiota, et todella näe aitoa rakkautta. Mieli piirtää kuvaa ihannekumppanista ja tulevasta elämästä. Lisäksi mieli työntää pois kaiken mikä ei sovi tähän kuvaan. Ainoa ulospääsy tästä on tuho, kuin Tornikortti Tarotpakassa, jossa kaksi ihmistä putoaa alas palavasta ja rakoilevasta tornista pimeyden ja savun läpi kohti kivistä maanpintaa. 

ja vain kohdatessa todellisuuden jossa suostut katsomaan ja näkemään toisen ihmisen kuin ensimmäistä kertaa - koet ihmeen: näet ja rakastat epätäydellisyyden, haavoittuvuuden ja kauneusvirheet toisessa. Sinä saat mahdollisuuden valita. 

Pysyä rakkaudessa vai jatkaa matkaa yksin - edelleen uutta illuusiota kohti. Aito rakkaus alkaa siitä kun koet pettymyksen ja totaalisen, pohjattoman arvottomuuden tunteen. Silloin fantasia särkyy ja pettyneenä ja rikkinäisenä päätät jättää oman mielikuvan ja fantasian ja lakkaat rakastamasta. Rakastamasta sitä fantasiaa, jonka itse olet luonut. Silloin tapahtuu suuri ihme.

Alat nähdä hänessä ihmisen. Ihminen on yhtä kuin ihmeen pieni hiukkanen. Alat nähdä hänet ihmisenä, jolla on menneisyys, tarina, taakka, kenties isoja säröjä ja suostut antamaan hänelle tilan sinun elämässäsi, kaikkineen päivineen. Hän on, ja minä annan hänelle ja hänen historialle tilan. Silloin voit rakastaa. Hyväksyt hänen menneisyyden ja sen, että se kuuluu luonnollisesti tähän hetkeen. Se vaan sopii siihen. 

Silloin pystyt hyväksymään sen, että sinä et tiedä kuka hän on etkä tiedä kuka hän tulee olemaan seuraavassa hetkessä. Sinä otat hänet rakkaudella omaan Pyhään tilaasi, omaan sielusi syleilyyn ja alat katsomaan toista ihmistä kuin uutta ihmettä. Herää mielenkiinto ja uteliaisuus tutkia, minkälainen hän on. Miten hän ajattelee, mitä hän pukee tänään ylleen, mitä sinä tunnet kun hän istuu nojatuolissa ja lukee siinä samassa huoneessa, miten hän rakastelee? Ilmestyy paljon mielenkiintoista katseltavaa ja tutkittavaa, kun sinä vaan myönnät, ettet yhtään tiedä kuka hän on ja millainen hänen kuuluu olla. 

Tiedät vaan sen. että Korkeimmat voimat ovat nähneet paljon vaivaa teidän kohtaamisenne eteen ja teidän vihkimyksenne eteen. Rakkaus on arvostamista. Itseensä, toisen ja Universumin voimien.

- Evgenia.